perjantai 30. marraskuuta 2012

HUOMENNA ALKAA JOULUKALENTERI- ADVENT CALENDER

Kaikki luukut ovat saapuneet, vaikka alkoi jo vähän jännittää, kun sain loput luukut vasta tänään. Posti oli niitä pantannut, vaikka olivat olleet perillä postissa jo monta päivää.
Kuvassa näkyy myös vanhoja tonttu-koristeita mummolastani. Kun olin pieni, tontut laitettiin aina kuusen alle. Usein sain itse järjestellä ne sinne. Nämä tontut kuuluvat aina minun jouluuni ja tuovat tullessaan sen ihmeellisen, taianomaisen, kimmeltävän ja kotoisan joulutunnelman.

Christmas calendar swap starts tomorrow. I get to open one surprise everyday. 
The Christmas elves in the picture are really old and they used to be decorations at my grandparents' home. Their place was under the Christmas tree and usually I was the one who got to place them there. These elves are still part of my Christmas and they bring the magical, glittering warmth of Christmas with them.




perjantai 9. marraskuuta 2012

PAPERITÄHDEN PRINTTI

Ajattelin laittaa tähän printin, jos jotakuta haluttaa askarrella paperitähti nukkekotiin. Siinä täytyy vain kikkailla vähän koon kanssa että saa itselleen sopivankokoisen. Huomasin, että Anetteriina on myös tehnyt tällaisen tähden vähän eri tavalla, hän on laittanut siihen valaistuksenkin! Hänen blogistaan ja postauksen kommenteista löytyy vinkkejä: http://anetteriina.blogspot.fi/

Tässä on printti kahteen tähteen:
Osissa näkyy vähän heikosti saumakohdat, mutta melkein jokapuolelle osia tarvitaan vähän saumavaraa.


tiistai 6. marraskuuta 2012

JOULUTÄHTI - CHRISTMAS STAR

Olen näpertänyt ikkunaan laitettavaa joulutähteä. Lapsuudessani meillä oli tällainen oranssi tähti ikkunassa ja siihen liittyy paljon hyviä muistoja. Kun se laitettiin ikkunaan, alkoi joulun odotus. Kun kasvoin vähän isommaksi, aloin itse ripustaa tähden ikkunaan, ja yleensä se tapahtui aina vain aiemmin. Oli kivaa saada aloittaa joulu silloin kun itsestä alkoi siltä tuntua. Löysin kirpputorilta oranssin paperitähden, joka oli revennyt parista kohtaa. Irrotin sen osat toisistaan ja skannasin ne. (Alkuperäistä lapsuuden joulutähteä en tietenkään halunnut rikkoa, ja se on edelleen tallessa ja pian laitan sen ikkunaan...)

I have been making a Christmas star that can be hanged by a window. Our family had an orange star in the window at Christmas and I have a lot of good memories from it. When the star was hanged it meant a beginning of the waiting for Christmas  When I got a bit older I started to hang the star myself and usually it happened earlier and earlier each year. It was nice to be able to decide myself when Christmas started. I found the same kind of paper star from flea market, it was a bit broken so I didn't feel bad to take it into pieces so I could scan them. (Of course I didn't want to break the original paper star which I have kept safe and will hang it to the window soon.)



Mittasin ensin minkä kokoinen tähti olisi 1:12 koossa, mutta siitä olisi tullut niin iso, että se olisi peittänyt koko ikkunan nukkekodissani. Päädyin siis tekemään pienemmän. Mikä taittelu, liimaaminen ja pinseteillä tuskaileminen... Liian pientä näpertämistä! Mutta sain tähden kuitenkin kokoon. Aion tehdä siitä nyt sitten kuitenkin isomman version, koska tästä tuli oikeastaa liian pieni, ja toiseksi, olin viikonloppuna led-lamppukurssilla ja haluan valaista tähden. Silloin tähden on oltava isompi jotta led mahtuu sen sisään.

I measured what size the star should be and in 1:12 scale it would have covered the whole window in my dollhouse. So I made it smaller. Oh what folding and gluing .! Way too small work but eventually I got the star together. But I am actually going to make a bigger version of it after all because now it looks too small and I also want to put a led light in it and then it has to be bigger.

perjantai 2. marraskuuta 2012

MINIKISSOJA - MINI CATS





Pitkäaikainen haaveeni on toteutunut ja sain muutama pävä sitten kissanpennun. Pentu on Ocicat-rotuinen ja nimeltänsä Mio Mau. Nukkekodin mini-Maun olen tehnyt jo aiemmin, silloin kuin haaveilin oikeasta kissasta. Tässä yhteiskuvia Mini-Mausta ja Mini-Miosta.

My longtime dream has come true and I now have a little cat. He is Ocicat breed and I named him Mio Mau. I made the miniature Mau when I was still dreaming about a real cat. Here is a picture of Mini Mau and Mini Mio together.


Ja Mio ihan itsekseen:
And Mio by himself:


Kuvista ei ehkä kauhean hyvin näe, mutta Mio on ihan pikkuinen vielä.
It might not be visible in the photos but Mio is still a little kitten.



maanantai 8. lokakuuta 2012

MAUKULIN MUUTTO - MAUKULI MOVES TO HIS NEW HOME



Halusin ottaa tekemästäni kissasta vielä viimeiset kuvat, ennenkun hän muuttaa uuteen kotiinsa. Kissan nimeksi tuli Maukuli, koskan hänen uudella omistajallaan on samanvärinen kissa, jonka nimi on Maukuli.

I wanted to take some more pictures of the cat I made before he moved to his new home. He got a name "Maukuli" (it means something like "Meowie" maybe..?) His new owner has a cat which name is Maukuli and who has the same colors as the miniature one.





Jotta matka sujuisi hyvin, tein Maukulille oman pesän, pehmustetun laatikon.

I made a padded box for Maukuli so the travel would go comfortably.






sunnuntai 30. syyskuuta 2012

THE COOLEST CAT IN TOWN

Tässä on uusin tekemäni kissa. Tein sen myyntiin, mutta nyt kun se on valmis, tuntuu hyvin vaikealta luopua siitä... Niin käy aina kun tekee uuden olennon ja se "herää henkiin".

Here is the newest cat I've made. I made him for sale but it seems really hard to let go of him. That always happens when I make a new creature and it "becomes alive".


Kissan turkki on tehty langasta pieniä pätkiä yksitellen liimaamalla. Silmät ja nenä on maalattu. Silmät on lakattu todella moneen kertaan että ne näyttäisivät eloisilta. Kissan pituus on 4cm ilman häntää ja korkeus korvan huipusta tassuun 4cm.

Cat's fur is made out of tiny pieces of thread attached one by one. Eyes and nose are painted and lacquered. Eyes have multiple layers of lack to make them lively. The cat's length without a tale is 4cm and height from ear to paw is 4cm.









lauantai 8. syyskuuta 2012

MUFFINSSIVUOAT - CUPCAKE FORMS


 

Olen tehnyt pienimuotoista yhteistyötä mestarileipuri Jatan kanssa viime keväästä lähtien. Alkuun toimitin hänelle leivonta-aineksia kuten sokeri- ja jauhopusseja ja sen jälkeen kehittelin myös paperisia muffinsivuokia hänen toivomuksestaan. Ryhdyin innolla hommaan, sillä en tiedä tässä miniharrastuksessa mitään hauskempaa kuin uuden tuotteen kehittely. :) Jatta on tehnyt jo monia vuosia ihania herkkuja, ja jo aikaa sitten ennen oman harrastukseni aloittamista ihailin mm. hänen tekemiään lettulautasia, raputarjoiluja, korvapuustipeltejä, säilykkeitä, irtokarkkeja ja niin aidonnäköisiä leipiä huutonetissä. Olikin ihan huippua, kun sain tehdä hänen kanssaan ensin vaihtista, ja sitten myös tehdä niitä muita minejä hänen iki-ihaniin setteihinsä. Tässä pari kuvaa paperivuoista ja yksi esimerkki niiden käytöstä Jatan leivosten kanssa:




Jatan herkkuja saa mm. huutonetistä (Toroska) ja kuvia voi katsella hänen blogistaan.
Jatta's delicacies in her blog: Jatan Nukkekodin ruokia



sunnuntai 2. syyskuuta 2012

OSTOKSIA, VAIHTOA JA YLLÄTYKSIÄ - SHOPPING, SWAPPING AND SURPRISES

En ole ehtinyt tekemään paljon mitään minirintamalla, vaikka sormet syyhyäisi ja ideoitakin olisi. Mutta kun ei vaan ehdi..! Olen kuitenkin tehnyt nettiostoksia ja vaihtokauppaa. Koin myös ihanan yllätyksen, kun voitin Eijulin blogiarvonnassa pieniä ihanuuksia:
Aivan mielettömän hieno leikkuulauta. Kun kuulin voitostani, vähän salaa toivoinkin saavani leikkuulaudan joita olen Eijulin blogissa ihaillut!
  
I haven't had time to do much miniature stuff even though I have plenty of ideas. I just don't have time! Nevertheless, I have made some online shopping and swapping. Also, I had a nice surprise, I won a prize in Eijuli's blog: 
Such an amazing little chopping board! When I heard I had won, I secretly hoped I would get one of Eijuli's cutting boards which I have admred in her blog before.


Paketissa oli myös muuta pientä kivaa:
Helmet tulevat käyttöön, kun askartelen Roomasta ostamistani lasihelmistä nukkisjuttuja, nämä ovat selvästi "samaa sarjaa".

There were other nice things in the same package: I will use the glass beads when I make miniatures out of glass beads I bought from Rome. These will go well with them.


Olen ostellut huutiksesta tikkuetikettejä. Niistä saa julisteita ja tauluja. Olisivat hyvää rekvisiittaa myös kauppoihin ja kahviloihin, ja juuri oikean kokoisia. En ihan tiedä mihin nämä kaikki tulevat, mutta haaveissa on Cinema Paradiso-tyylisen minielokuvateatterin teko ja sinne kävisivät nuo leffajulisteet. Nukkekotini väki tykkää matkustelusta, joten rakennusaiheiset kuvat tulevat sinne tauluiksi.

I have bought some old match box labels. They are like tiny posters. They would be great for decorating miniature shops and cafe's, they are perfect size. I'm not sure yet how I'll use them but I have started to dream about a Cinema Paradiso-type of movie theater. Many of the labels are about old Finnish movies. My dollhouse crowd loves travelling so the ones that have pictures of buildings abroad will be hanged up in the house.


Kaunein on mielestäni tämä riikinkukkoaiheinen.
I think the prettiest one is the one with a peacock.


Pidän paljon riikinkukoista, ne ovat aivan kuin taikaolentoja. Näin pari vuotta sitten ihmeellisen, todentuntuisen ja merkityksellisen unen riikinkukoista, joka jätti minuun lähtemättömän vaikutuksen. Olen piirtänyt siitä kuvan, josta olen teettänyt korttejakin:

I like peacock alot, I think they're magical. Couple of years ago I had the most amazing, vivid and meaningful dream about peacocks. I drew a picture of it back then and have postcards printed of it:


Ostin vihdoinkin vaahteranlehti kuviolävistäjän, jota olen halunnut jo pitkään. Tilasin samalla toisen lehtiaiheisen leikkurin. Iso pyöreä lävistin on Tiimarista ja punaisen, jossa on vaihtopäät, löysin kirppikseltä. Haluan tehdä lehtileikkureilla ainakin köynnöskasvin nukkekotini sivuseinään.

I finally bought leaf shape cutters. I want to make a big vine to my dollhouse's wall with them. The red cutter I found from a flea market.






Olen tehnyt vaihtokauppaa Tiinan kanssa. Häneltä ovat kuvassa näkyvät keramiikka-astiat, metallityökalut ja kiiltokuvat. Sirkun kanssa teimme myös pienimuotoista vaihtoa, häneltä on ihana appelsiinikori. Kuvassa näkyvä nalle löytyi jännästi kirpputorilta päivä sen jälkeen, kun olin esitellyt vanhan nukkekotini asukkaat blogissani. Olin silloin ajatellut, etten ole törmännyt näihin nalleihin missään..! Nukkekodissani on siis tuollainen nalle ja myös sen ajokki, josta olen joskus nallen irroittanut. Tämän nallen ajattelin pitää kiinni autossaan. Nämä nallet olivat minulle pienenä ihan unelmajuttu, ne olivat nin ihania. Sen takia ne herättävät minussa edelleenkin lämpimiä tunteita.

I've swapped some minis with Tiina, she made the ceramics. Cute orange basket is from Sirkku with whom I also had a little swap with. Teddybear in a car is a find from fleamarket, the day after I had posted about my old dollhouse's dolls in my blog. While writing the post I thought "I haven't seen these teddy bears anywhere in years" and the next day I found one! So I have this same kind of teddy bear in my old dollhouse and also the same kind of car, because I had detached the two a long time ago. I used to love this kind of teddy bears when I was a kid and they still give me a warm feeling.


(Olen tehnyt muitakin ostoksia, mutta kaikkea ei tullut kuvattua.)
(I've made some other purchases too, but I didn't take pictures of them.)



perjantai 24. elokuuta 2012

JOULUKALENTERI


JOULUKALENTERI ON TÄYNNÄ :) LÄHETÄN PAKETIT MARRASKUUN PUOLIVÄLIN TIENOILLA. Olen merkannut listaan jos olemme jo lähettäneet osoitetiedot toisillemme.

Nyt voisi olla hyvä aika aloittaa joulun odotus ja pistää pystyyn joulukalenteri. :)
Järjestin joulukalenterin viime vuonna ensimmäistä kertaa ja se oli ihan älyttömän kivaa! Nytkin jo kutkuttaa ajatus yllätysten ideoimisesta, tekemisestä, lähettämisestä ja tietysti niiden saamisesta! Joulukalenteri on minusta parempaa kuin joululahjat :) Viime vuonna olin joulunajan Saksassa. Varsinkin joulun aikaan iskee ulkomailla yleensä koti-ikävä, ja sen takia oli tuplasti ihanampaa saada pieniä tuulahduksia rakkaasta kotimaan joulusta.

Joulukalenteri on tietysti nukkekoti&miniatyyriaiheinen, voit varata 1-3 luukkua kommentoimalla tätä julkaisua. Laita myös sähköpostiini (vallinevas@gmail.com) osoitetietosi ja minä laitan osoitteeni paluuviestinä.
Lähetetään luukut toisillemme marraskuun loppuun mennessä.
Olen varannut luukkuja toistenkin kalentereista, ja laitan ne kalenterissani jo varatuiksi.
Laitan luukun myös joulupäivälle :)

1. Jaana osoite on
2. Tiina osoite on
2. Kaisa (En ole saanut yhteyttä)
3. Marianne osoite on
4. Stiina osoite on
5. Stiina osoite on
6. Saara osoite on
7. Sari osoite on
8. Aino S. osoite on
9. Jaana osoite on
9. Kaisa -
10. Ultsu osoite on
11. Tiina osoite on
12. Marianne osoite on
13. Irina osoite on
14. Saara osoite on
15. Sirkku osoite on
16. Sirkku osoite on
16. Kaisa -
17. Irina osoite on
18. Jaana osoite on
19. Aino S. osoite on
20. Marianne osoite on
21. Piikko osoite on
22. Piikko osoite on
23. Reetta osoite on
24. Reetta osoite on
24. Kaisa -
25. Reetta osoite on

VANHAN NUKKEKODIN ASUKIT - WHO LIVES IN MY OLD DOLLHOUSE

Tässä perhepotretissa on suurin osa vanhan nukkikseni asukkaista. Valokuvien taustalla on yksi isoisäni kelloista, jossa ei ole koneistoa.

In this family portrait you can see most of the inhabitants of my old dollhouse. Background of the pictures is one of my grandfather's clocks which is missing a mechanism.


Eowyn, Pelle ja Tonttu:
Eowyn, Clown and Elf:


Nalleperhe:
Teddybear family:


Myyrä ja Pelle. Tein Myyrän siskoni kanssa kun olin pieni, hän teki sellaisen myös. Myyrän silmät ja takin napit ovat nuppineuloja. Huomasin juuri, että näillä kahdella on aika paljon yhtäläisyyksiä: punaiset hiukset, hatut ja punaiset napit ja pilkut vaatteissa. He näyttävät olevan hyviä ystäviä. Pelle on aikoinaan ostettu Tiimarista ja sen jalat menivät poikki eräänä talvena rekionnettomuudessa. Vein koko poppoon poron vetämässä reessä ajelulle, mutta vauhti oli niin kova että pelle lensi reestä jäiselle tielle ja halkesi. Täytin sen steariinilla ja se on sen jälkeen pysynyt auttavasti pystyssä.

Mole and Clown. I made Mole with my sister when I was young, she made one too. Mole's eyes and buttons in her clothes are pins. I just realized that these two have some similarities; red hair, hat, red dots. I think they are very good friends. Clown broke his legs one winter in a sled accident. I took the whole group outside to a reindeer & sled ride but the speed was too high and Clovn flew from the sled to an icy road and his legs were cut off. I filled him with stearine and after that he has been able to stand somehow.


Nimetön tyttö, joka pitäisi nimetä!
Nameless girl. I really should give her a name and stop calling her nameless!

keskiviikko 22. elokuuta 2012

VANHA NUKKEKOTINI - MY OLD DOLLHOUSE




Esittelin ensimmäisen nukkekotini vuodatuksen blogissa, mutta päätin laittaa kuvia siitä nyt tänne. (Oikeasti ensimmäinen nukkekotini oli Lundbyn tyyppinen talo. Sen jälkeen minulla oli nukkekoti jonkin aikaa kaapissa ja myös kaikenlaisia pahvivirityksiä.) Olin 12-vuotias, kun pyysin pappaa tekemään minulle nukkekodin oman piirustukseni mukaan. Hän rakensi sen ja teki lisäksi myös ikkunanpuitteet ja portaikot, joita en ollut edes tajunnut pyytää. Ajatukseni oli, ettei talossa asuisi ollenkaan aikuisia, ja lapset, oliot ja eläimet elivät siellä tasavertaisina ja onnellisina yhdessä. Rakensin paljon itse taitojeni mukaan. Monet tavarat ja nuket näyttävät nyt aika kömpelöiltä, mutta ovat sitäkin rakkaampia.

I call this dollhouse my first even though I had a Lundby-type-of dollhouse when I was little. I had some other houses too before this one. When I was about 12 years old I aksed my grandpa to build me a dollhouse. I made the floorplan myself. My idea was that there would be no grown-ups living in the house. Only children, animals and funny creatures who would all be equal and would live happily together. Many of the furniture, dolls and items in the dollhouse look clumsy now but they are even more dear to me because of that.

Jälkeenpäin taloon on ilmaantunut vähän epämääräistäkin porukkaa, mm. epäonnistuneita nukkeja (ja aikuisia), joita itse en alunperin kelpuuttanut taloon.
Talossa on kellarikerros, ensimmäinen kerros, jossa on leipomo, eteinen ja keittiö. Toisessa kerroksessa on olohuone ja työhuone. Yläkerrassa kaksi makuuhuonetta ja kypyhuone.

Afterwards some other dolls have showed up in the house, for example dolls I made but weren't good enough (or grown-ups).
There's a basement, a ground floor with bakery and kitchen, a second floor has a living room and a study. Top floor has two bedrooms and a bathroom.


Kellarin viini- ja hillovalikoimaa:
Vines and jams in the cellar:


Kellarissa asuu tonttu. Se on oikeasti tosi vanha ja palveli joulukoristeena mummolassani vuosikymmenien ajan.

There's an elf living in the cellar. It is actually really old. He served for decades as a christmas ornament at my grandparents home.



Kuvia leipomosta:
Hinnasto on näköjään haalistunut. Tein foliosta ja karkkipapereista karkkeja ja suklaalevyjä. Muistan kuinka innoissani niiden tekemisestä silloin olin.

The bakery. I made candies and chocolate bars out of tin foil and candy wrappers. I remember how much fun I had in making them.


Keittiössä on joitakin astioita, jotka ovat säilyneet omasta lapsuudestani, mm. siniset muovikannut ja punainen emalipannu. Myös seinähylly on vanha. Oven suussa seisoo yksi asukkaista: Possu.

There are some things in the kitchen that are from my childhood like the blue plastic pitchers, red teapot and the cupboard on the wall. You can see one the dwellers of the house by the door, his name is simply: "Pig."


Eteinen
Entrance


Työhuoneessa istuva mies on vähän ristiriidassa sen ideologian kanssa, että talossa asuu vain lapsia. Mutta ehkä hän on vain vähän kypsemmän näköinen ikäisekseen..? Muistaakseni hänen nimensä on Edward, mutta en ole ihan varma, koska nimesin häntä moneen kertaan.

Man sitting in the study is a contradiction to my ideology that only children should be living here. Maybe he just looks a little mature for his age..? I think his name is Edward but I am not completely sure because I changed his name few times.


Tein pelikortit yksitellen ohutkärkisillä tusseilla. Silloin ei vielä ollut kotona tietokoneita, internetiä ja tulostusmahdollisuutta..!

I made the playing cards one by one by hand. That time there were no computers, printers and internet..!



Pahvista tekemäni huonekalu, kirjoja, karttoja ja nahkalompakko jossa on uudenvuoden tinasta tekemiäni rahoja. Pitääpä joskus vähän penkoa enemmän tuotä hyllykköä, siellä näyttäisi olevan myös valokuva-albumi. Jännä miten en enää muista mitä olen tehnyt 17 vuotta sitten... :)

Furniture made out of cardboard, books, maps and a leather wallet filled with tin coins. I should rummage through here later on, looks like there's a photo album and other things too. Funny how I don't remember what is in there after 17 years... :)

Laiva pullossa.
Ship in a bottle.

Olohuoneessa istuu neitonen, jolle en koskaan antanut nimeä. Siellä on myös kaksi kovia kokenutta henkilöä: myyrä (josta lisää tuonnempana) ja pumpulista tehty kissa. Silmät on piirretty tussilla ja kaulassa on villalankarusetti.

Girl sitting in the living room doesn't have name. For some reason I never named her. There's also two creatures who have had a rough life: Mole and Cat. I will tell more about Mole in the next post. The Cat is made out of cotton and I drew the eyes with sharpie.


Tämä on nalleperheen ja nimettömän neitosen makuuhuone. Sängyn alla on muuten iso suklaakonvehtirasia :)
Teddy bears and the nameless lady sleep in this bedroom. By the way, there's a chocolate hidden under the bed :)


Nallet lukevat yhtä lempikirjoistani. Nämä nallet ovat ihania. Ne olivat iso juttu kun olin nuori, ja minulla oli niitä useita. Saakohan niitä vielä jostakin.

Teddy bears are reading one of my favourite books. I love these teddy bears, they used to be a big thing and I had many of them in the 90's. I haven't seen them lately.


Kylpyhuoneessa on kakkurasiasta leikatut seinäkaakelit. Peili on vanhasta soittorasiastani. Vessanpönttö on aika rankannäköinen, tein sen Das-massasta. Amme on ollut ennenmuinoin siskoni nukkekodissa ja kellastunut täysin.

The bathroom tiles are cut from a cake box. Mirror is from my old music box. The toilet seat looks kind of rough, it's made out of Das clay. Tub used to be in my sister's dollhouse when he was little, it has changed from white to yellow.





Tässä makuuhuoneessa asustaa Eowyn. Nimi tuli tietysti Taru Sormusten Herrasta, se oli kirja jota luin uudestaan ja uudestaan. Eowyn oli suosikkihahmoni.

This bedroom belongs to Eowyn. She is named after Eowyn from The Lord of The Rings which is a book I kept reading over and over again. Eowyn was my favourite character in the book.



Seinäkello muistuttaa kelloja joita pappani teki eläkkeellä ollessaan. Hän teki niitä monia ja antoi niitä lahjaksi ja myi. Vertailun vuoksi kellot verekkäin:

The clock on the wall is similar to the ones my grandpa used to make when he was retired. He made lots of them, gave them as gifts and sold them too. Here's mine and his for comparison:


Esittelen seuraavaksi nukkekodin asukkaita tarkemmin, mutta teen siitä erillisen postauksen, ettei tämä venyisi ihan loputtoman pitkäksi.

I will introduce the inhabitants of the house next but I do it in a separate blog post on another day so this post won't get too long...